Aino 87v
Oma- tai vuokra-asunto, Varsinais-Suomi
Omannäköinen arki
Arkipäivän kulku
Minä aloitan nykyään aamuni kaurapuuron keittämisellä. Nyt ko on lääkkeitä niin paljon, niin täytyy sitten lääkkeiden jälkeen syödä aamupuuro. Sen jälkeen mulla on yleensä tiskiallas täynnä tiskejä ja tiskaan ne pois käsitiskikoneella. Katson urheiluohjelmaa televisiosta, kaksi tuntia sekoaa vahingossa siihenurheilun katsomiseen.
Väliajat minä haen ruokaa kissalle sieltä ja täältä ja päästän häntä ulos. Olin yhtenä päivänä taluttamassakin. Kissan kanssa tulee paljon seurusteltua. Kuivaruokaa hänellä on neljässä kupissa ja märkäruokaa yleensä kolmessa kupissa. Se täytyy olla tämmönen kissa, sekin tekee tiskiä. En itseäni sairaaksi tee sillä, että siivoaisin kauheasti. Ihan kohtalaisesti olen tässä nyt pärjännyt.
Mulla on potkupyörä ja rollaattori, koska olen saanut aivoinfarktin. Mä kuljen sisällä sitten, yritän muistaa ottaa rollaattorin mukaani. Ulos kun menen, kauppareissut teen potkupyörälläni tähän lähelle. Tuohon tulee varmaan kaksi kilometriä yhteensä kun edestakaisin mennee. Uloslähteminen on oikein nautinto.
Kaksoissiskon kanssa täytyy soitella säännöllisesti. Nyt ollaan käyty bingossakin. Se on semmonen erittäin mielenkiintoinen harrastus, siellä mieli virkistyy kun siellä on pelaajia tuttuja, vaikka ei muuta käy kuin moikkaamassa. Se on yks semmonen piristävä.
Miniä sanoo, että ei sun tarvitse lähteä ajamaan minnekään, kun poika kuljettaa niin kauan kuin saa vain ajaa. Se on hänelle terapiaa kun saa lähteä. Hän juuri kuljetti mut kuuloasemalle, kun ei voinut pitää kuulolaitetta, kun sattui niin kauheasti.
Pystyn elämään omannäköistä arkea ihan täysillä. Lapsenlapsi yritti saada minua lähtemään erilaisiin tapahtumiin, mutta mä sanoin, etten ole vielä päässyt yli tästä aivoinfarkista. En lähde minnekään, mä sanoin, etten tykkää koota mittää palapelejä. Mä en tykkää semmosista. Tuolijumppaan mä lähden heti kun saan itsestäni irti. Bocciassa mä kävin ihan työkseni joka perjantai ehtoopäivillä. Sit se loppus vaan. Se on voinut loppua ihan senkin takia, kun mulla on ollut tiedostamaton väsymys, uupumus mikä sisaren hautajaisissa yllätti, kun mä en jaksanutkaan kävellä samaan tahtiin. Se on salakavala. Lääkäriltä tuli juttua, että mulla on rytmihäiriö, lepatusta. Sydänlihas on ollut liian kauan suuri. TIA-kohtaukset on aikasnas jo aiheuttanut.
Elän ihan omaa elämää. Sillon kun mulla on kauhee hinku, niin sitten mä menen, olen mennyt kissan kans ulos ja… no en mä nyt ole mennyt kun tuli lunta. Vielä olen sitä mieltä, mä olen sanonut tyttärelleni, että ei ihan vielä mua mihinkään hoivalle roudattaisi. Mä omasta mielestäni pärjään, muisti on kuitenkin palautunut.
Kävelykyky on aika hyvä potkupyörän kanssa, pystyn menemään tosi hyvin kun kaksi kauppaa on lähellä. Mä haluan mennä, mutta jos mä soitan pojalle, niin se hakee ne ostokset silmänräpäyksessä. En halua lähteä isompiin kauppoihin, kun ne haluaisi lähteä Turkuun, niin mä sanoin että en lähde yhteenkään kauppaan. Mulle riittää nämä lähikaupat ja että pääsee kaksoissiskon tykkö katsomaan. Voin sitten soittaa likoille, että nyt tulette sitten hakemaan mut ja mä en maksa penniäkään kun tulen katsomaan. Mä en kauheasti kutsu vieraita tänne, mutta mä tykkään just tämmöisestä.
Mä tykkään ihan olla täällä. Mä olen talkkarin kanssa sopinut, että jos menen täällä ilman housuja, ilman paitaa, niin hänellä on oikeus ottaa mut kiinni ja toimittaa sitten vaikka muhin. Mulla on semmoinen vahti, että mitä mä teen, mihin mä olen menossa.
Hän on ollut silloin apuna, mä oon häneen turvautunut, kun olisin voinut olla täällä vaikka ilman tajua. Mut tuotiin kolaripaikalta kotiin ja kävin sanomassa talkkarille, että nyt mulla on kauhia kipu kädessä. Kipu oli niin kauhia, vaikka ei mulla ollut edes mitään mustelmaa, ihan kuin kiehuva öljy menisi käden sisällä. Mä katsoin ihan kellosta, että se kesti kerrallaan sellasen 2-3 minuuttia. Sen takia menin kysymään, että pitäisikö joku saada tähän kuitenkin katsomaan.
Mä ajoin sen kolarin syyskuussa, kaksi kuukautta sitten. Niin kauan on kestänyt, että mä olen antanut itselleni tiedoksi, että mä en ole syyllinen. Sopeudun siihen, että mulla ei ole koskaan ajolupaa enää. Mä olin niin kiukkuinen. Mut ei se nyt ennää..
Ymmärrän, että nautin urheilun katsomisesta, ainaki niistä kun on tullut et suomalaiset pelaa. Ja olen kauhean innoissani kun miesystävä on alkanut soittamaan mulle. Soitti pitkän puhelun, esitti sitä jo kesällä kun hän haluaa viedä mut elokuviin. Niin täytyy
vaan nyt tyttärelle sanoa, hän tietää mikä se juttu on, että saa sen taksi… että sillä pääsisi sitten edullisemmin, kun millään muulla ei kannata kahden vanhan kampurakontin. Ei linja-autolla, että suoraan taksilla paikan päälle… Katotaan todentuuko se. Hän sanoi, että mä olen niin tärkiä hänelle, et hänellä ei ole kettään muuta hänen tykönäs käyny. Me ollaan pidetty yhteys sitten vuodesta… 31.8.1955 hän on antanut mulle upean kuvansa kansiossa. Hän on itse kirjoittanut sen päivämäärän.
Koti
Asun vuokralla yksin rivitalossa. Huoneita on kaksi, keittiö ja kylppäri. Minä nautin nykyisessä asunnossa olemisesta, minulla on hyvät ulkoilumahdollisuudet. Täällä on aivan erikoisen hyvä talkkaripari, naapurit. Kukaan ei häiritse minua turhaan. Aina minä olen saanut avun kun minä tarvitsen. Esimerkiksi kerran lääkäri oli määränntr labraan eikä mulla ollut enää autoa. Kysyin naapurin tytöltä, että kerkiäisikö hän heittää minut sairaalan vastaanotolle. Hän oli ystävällinen ja tuli tuomaan, eikä ottanut hintaa, ei huolinut rahaa. Hän oli pahoillaan, että hänen täytyi lähteä töihin, että ei ehdi odottaa. Ja mä sanoin että kyllä mä täältä kottii pääsen, mulla on tuossa lapset kuitenkin lähellä.
Täällä saa olla ihan omissa oloissas. Oon kauhean ylpiä, kun pienet pojat kävelee tuossa ikkunan alla, nousee käsi pystyyn. Pojat on tulleet myymän omenia, sellaisia nuoria poikia, joista luulisi, ettei enää millään kävisi vanhan mamman luona mistään syystä.
Tässä on paljon hyvää. Mut se on huono puoli, ku mä oon tässä tasan tarkkaan kaks vuotta asunu, niin mä en ole tuolla parvekkeella yhtään ehtiny istumaan ja ottamaan aurinkoa! Nautin olostani teen sitten mitä hyvänsä, ja lapsenlapsi käy usein kun lapset on terveenä ja ne leikkii tosa piilosilla. Kyllä mä niin hyvin viihdyn verrattuna siihen vanhaan asuntoon.
Mä tykkään luonnosta. Tätä on moni kehunut, kun on ainakin kymmenen patsasta, kaiken näköset kanit ja oravat menee pitkin pihaa. Täällä on kauheesti semmosta, ei ole kiillotettu liian hienoksi. Täällä on luonnonvarasta. Ylhäällä on iso terassi, jossa voi grillata.
Siitä olin vähän kiukkuinen sairaalasta kotiutumisen jälkeen, kun oltiin heti sanomassa että täytyy sänkyy siirtää. Minä sanoin, että sitä ei voi siirtää yhtään, kun kaksoissisko tulee kylään.
Palvelut
En ole palveluita paljon käyttänyt, vielä en oo tarvinnu kauppapalvelua, koska omat lapseni käyvät mun tykönät. Haluan mennä itte, niin kauan täytyy mennä itte ku pärjää. Täytyy itte lähtee ja itte päättää, että mä lähden nyt lenkille tuohon potkupyörän kanssa. Mut mä en oo mikään erikoinen kyläihminen.
Käytiin kaksoissiskon kanssa kuntoportailla, samoin myös miesystävän kanssa. Viisi rappua kerralla, sitten huilataan hetki. Meillä on ollut tosi kivaa, sitten ollaan istuttu saunan rappusilla ja ihasteltu sitä komiaa ihanaa tekojärveä, kun ei ole vettä enää jäljellä ko kymmenen senttiä.
Kuulemma tässä vaiheessa voisi saada taksikortteja, 12 kertaa kuukaudessa. Ettei oo ihan neljän seinän sisällä täällä vankina, että sitä kannattaisi selvittää.
Tärkeät ihmiset
Tämän Hetken arjessani minun lapseni ovat tietysti minun kaikkein lähimmät. Lapseni ja lapsenlapseni ja heidän hyvinvointinsa on erittäin tärkeää mulla. Mulla on neljätoista neljättä polvee, mä oon monta kertaa laskenut ne. Tytärtäkin välillä kyllä vähän säälin, kun hän käy tässä ja tekee kauppareissun, että olisin voinut itse tehdä sen reissun. Ei hän ajattele sitä niin, mutta mä ajattelen.
Käännekohdat
Elämän merkityksellinen käännekohta on ensinnäkin tämä kaukainen miesystävä, jonka kanssa kahdeksankymmenen vuoden jälkeen ollaan tutustuttu ja nähdään edelleen. Se on aika erikoinen käänne elämässä, että meitä molempia kiinnostaa, eikä tässä iässä enää ole seksistä kysymys. Hän on niin miellyttävän rauhallinen eikä käytä alkoholia. Mä käyttäisin vähän enemmänkin, jos hänkin käyttäisi, mutta mä en käytä tällä hetkellä yhtään… Hän passasi minulle mökillä ollessa ruuat, minä sitten taas pidän sen huolen kun lähdetään ulos, että ei ilman keppiä, molemmat sauvat kätteen, sä et tule autoon, jos ei oo molemmat sauvat kädessä. Että semmonen molemminpuolinen huolenpito. Niin pitkän väliajan päästä, että joku alkaa ihan tosissaan kehua, että meillä on samantyyppiset jutut ja samanhenkisiä ollaan. Ei mitään semmosta, mun aiemmissa ”ihanissa” miesystävissa kun täytyi pyytää laivapoliisia avuksi. Silloin kun meillä on ollu yhdet syntymäpäivät, mä sanoin että siellä ei mittään hulluilla… Niin erilainen kuin tämä ystävä mikä nyt on löytynyt. Rauhallinen, luotettava ja huomioonottava. Nyt hän haluaisi viedä elokuviin, jos siellä vielä suomalaisia elokuvia näytetään. Semmonen unelma vielä yritetään toteuttaa.
Digitaalisten laitteiden käyttö
Minä en ymmärrä digitaalisista vehkeistä mitään, enkä enää tässä iässä tahdo edes opetella. Minulla on ollut koululuokilla matematiikassa vitonen, mä olen eläny sitä elämää, millä sillä pääsee ettipäin elämässä. Elikkä opiskelu on minulle hyvin vaikeaa!
Televisiota minä haluan katsoa ja jopa osaan. Televisiosta tulee arvauspelejä, missä pitää etsiä seitsemän suomalaista kaupunkia. Tämmösii minä, työkseni niin kuin kiusaan aivojani. Mut en soita niihin.
Kiteytys hyvästä arjesta
Tiivistäisin hyvän arjen mielekkäällä tekemisellä, ja sit mä jopa haluaisin auttaa… Auttamaan jotain, jossain pienessä asiassa lähimmäistä.
Palaa hakutuloksiin