Amanda 92v
Palvelu- tai senioritalo, Uusimaa
Arjen kuvaus
Aamusta se on kyllä niin, että minä nukun aika pitkään. Mä herään aamulla aika tarkkaan vasta siinä yheksän – kymmenen aikaan. Nousen ylös, käyn aamupesulla ja puen päälle, ja lähen suoraan sitten palvelukeskuksen ravintolaan syömään. Meillä alkaa yhdentoista aikaan ruokailu. Se on yhdestätoista kolmeentoista. Aikasemminhan se on ollu ihan vapaata, mutta nyt korona-aikana se on määrätty.
Meitä on kertyny tohon pöytään semmonen porukka, että me ollaan aina samat – se on ihan vaan sillain luonnollisesti kertyny. Se on ihan mukavaa. Siinä se menee sitten kahteentoista asti, kun hiljaa syödään, kun ei kellään ollu vielä mitään puhuttavaa. Sitten se alkaa se juttelu. Sitten me lähetään jo siinä kahdentoista jälkeen pois palvelukeskuksen ravintolasta.
Aikasemmin se ruoka tuotiin kotiin. No sehän oli hieno juttu, että me saatiin ovelle ruoka, mutta ei se ollu kivaa. Ja sitten nyt kun on kaikki höllentyny nää tavat, niin me saadaan käydä yhdestätoista kolmeentoista syömässä ravintolassa.
Mä oon kovasti aikoinaan harrastanut sauvakävelyä, ja kiertäny tän 11 vuoden aikana koko tätä seutua. Mutta nyt, jotenkin kumman syystä – tai se on nämä vuodet – kun onhan se 92-vuotias jo aika vanha. Se on vieny niin, että en mä jaksakaan enää semmosia sauvakävelyjä tehä. Mutta kaupassa mä käyn, kun tässä on aika lähellä kauppa. Reppu selässä käyn sitten kaupassa kyllä.
Sitten mun tyttären tytär asuu tässä aika lähellä, niin hän tulee aina joku päivä sitten. Me mennään kauppaan, ja ostetaan hyvää ja mennään parvekkeelle. Jos on kaunis ilma, niin syödään siellä. Että tämmöstä on se. Ja sitten se on sitä television katselua loppuilta.
Ennen vanhaanhan sitä nukku yön, kun ei tarvinnu vessaan mennä. Mun pitää ainakin kolme kertaa yössä nousta vaihtamaan Tenoja. Että semmonen yö on. Onneksi sitä saa nukuttua muutamia tunteja aina, mutta kyllähän se katkasee sen yön.
Arjen kohokohdat
Lastenlasten kyläilyt ovat kohokohtia. Mä oon tän 11 vuoden aikana tykänny ihan hirveesti asua täällä senioritalossa. Ruoka on tosi hyvää.
Omannäköinen arki
On ehdottomasti vapautta tehdä niitä asioita, joita haluan. Juuri se onkin ihana täällä, että voi tehdä mitä itse haluaa. Täällä ei oo mikään pakollista. Kun esimerkiksi täällä on sauna ja uima-allas, niin mun iskias-selkä ei saunaa hyväksy. Uimaan mä en voi lähteä, kun on virtsan kanssa ongelmaa, niin ei sitä viitti mennä sinne. Ne ei oo pakollisia. Jos ne ois pakollisia, niin enhän mä voiskaan asua täällä. Täällä ei pakoteta mitään.
Asuminen
Asun kerrostalossa. Siinä voi eritellä makuuhuoneen ja olohuoneen, ja keittiönurkkaus on. Aika tilava se on ja sitten kun se on kahdeksannessa kerroksessa, niin se parveke on mahtava, kun on oikeen hyvä kesä. No talvella se on lunta täynnä, mutta ei sinne tarttee mennä.
Se on vuokra-asunto, jossa oon asunut 11 vuotta, ja asun yksin. Kotini on aika valoisa, kun sinne aamuaurinko paistaa heti, ja kun se on niin korkeella.
Olohuoneen patteri on semmonen, että talveksi kun lämmitetään, se vaatii enemmän painetta, että se levittää sinne huoneeseen sen lämmön. Kun huoltomies ei laittanut patteriin painetta, mun oli pakko ostaa sähkölämmitteinen pikkunen patteri, että mä tarkenen illalla istua siellä. Ja etenkin talvisaikaan se oli koko päivän hirveän kylmä. Mulla on makuuhuone lämmin. Muuten musta täällä on aivan ihana asua.
Palveluiden käyttäminen
Ruokapalveluja käytän. En keitä kotona mitään oikeestaan, muuta kun teetä joskus. Aikasemmin kun lapsenlapset kävi, niin mä yritin niillekin jotain laittaa. Mä vetoan nyt tähän vanhuuteen ja sanon, että joko lähette ravintolaan syömään mun kanssa, tai sitten saatte itse mennä ostamaan ruuan. Isomummi – mä oon isomummikin jo – antaa rahan. Aikasemmin se oli kyllä ihana laittaa niille. Mutta kyllä se vanhuus tekee semmoseksi, että ei sitä jaksa enää. Ainakaan minä en. Sillon kun mä täytin 90 niin kyllä mä sillon vielä olin ihan semmonen, mutta nyt kun nää vuodet on kulunu, niin kyllä se vie – joku väsymys tulee.
Käyn vielä itse kaupassa. Yksinkin pystyn käymään. Siivous mun täytyy ottaa muualta. Mulla käy kerran kuussa siivooja.
Pankkipalvelut hoituu tietokoneella. Mä sitäkin pelkään, että millon se menee niin, että mä en osaakaan sillä, mutta kyllä mä vielä ainakin. Se oli vuosia, vuosia sitten, mun tyttären tytär sano, että he osti uuden tietokoneen, että haluaksä mummi sen heidän vanhan. Mä sanoin, että joo, tuokaa. Sitten ne neuvo sitä ja nyt ne jäljestä päin on sanonu, että he ihmetteli, että kun he neuvo, se oli jotenkin niin helpon tuntusta. Onhan se vieläkin, mutta kyllä mua pelottaa, että yks kaks voi tulla sellanen muistikatko, että ei muistakaan, että miten toi oli. Joo, tietokoneella mä maksan laskut.
Kun esimerkiksi tässä on lähellä apteekki, mieluummin soitan sinne. Ne tuo kyllä, ja se maksaa kympin. Ja sitten jos ois tietokoneella osannu pistää ittensä sinne isompaan apteekkiin, mutta en mä osannu laittaa sitä. Tai voi olla, että se ois onnistunukin, mutta en mä sitten enää viittiny, koska mä pääsen noin helpolla. Ja sitten mun tytär asuu samassa kaupungissa miehensä kanssa, niin ne kyllä sitten hoitaa muut asiat, jos tulee eteen semmosia.
Taksilla mä oon kulkenu kaupungilla sitten, jos tavarataloon pitää päästä jotakin ostamaan. Ja ennen vanhaan mä käytin hirveesti kaikkia näitä voiteita. Ei mulla enää oo kun semmonen määrätty voide, joka saa kelvata. Ratikalla mä kuljin aika pitkään, mutta sekin on jääny. Se on tää vanhuus kun tulee, niin ei sitä pystykään enää sillä tavalla, eikä uskalla lähteä. Niin taksilla mä oon, niinku nyttenkin mä olin tuolla laboratoriossa sydänfilmissä, niin taksilla mä kuljin edes takas.
Liikkuminen
Sen vanhuus on tehny, että en mä ilman keppiä pysty liikkumaan. En uskalla lähteä mihinkään, jos ei tää oo mukana. Kun jos mä kaadun, mä en pääse ylös. Mulla on tekonivelet molemmissa polvissa.
Mä oon joskus kotona kaatunu. Mulla oli turvaranneke, mutta siitä tuli ihottumaa. Niin nyt se on semmonen sydämen kokonen, joka roikkuu kaulassa. Saa tänne hoitajille sanan, että tulkaa nostamaan ylös.
Sen takia ne sauvat onkin niin hyvät, sitten kun lähtee pitemmälle. Sauvakävely on mulla semmonen liikuntaharrastus, että mä vielä pystyn ja sitä mä oon harrastanu vuosikausia.
Tärkeät henkilöt
Tietysti tytär, joka asuu samassa kaupungissa, ja sitten tämän saman tyttären tytär, joka asuu kans täällä samassa kaupungissa, niin hän on hyvin tärkeä. Tytärtä tapaan aika harvoin, mutta me soitellaan aika paljon. Ei sitten niin kamalasti tavata, mutta kyllä hän nykyään on käyny useammin, kun se huomaa, että mä oon vanhentunu.
Mullakin on kaikki sisarukset ja isä ja äiti kuolleet, että mä oon yksin. Meitä on ollu kahdeksan lasta.
Kun käydään palvelukeskuksen ravintolassa syömässä niin voi olla yks sitten semmonen naapuri täältä, joka on vähän läheisempi kun joku muu.
Elämän käännekohdat
Minullehan se oli, kun piti lähteä – mä oon evakko. Mä olin 9-vuotias, kun sieltä piti lähteä. Se oli semmonen elämän käännekohta. Ja sitten isän ja äidin kuolemat. Kyllä se oli semmonen käännekohta, kun mä hain seniorikotiin, ja ilmotettiin, että täällä ois nyt asunto.
Digitaaliset laitteet
Aikasemmin mä kaikkea sieltä tietokoneelta – sieltähän saa vaikka mitä – mutta en mä enää jaksakaan. Mulle on tärkeetä se, että mä saan laskut maksettua, ja pystyn vielä sen tekemään.
Televisiotahan tulee katottua. Urheilua, talvella esimerkiksi mäkilaskua ja hiihtoa ja semmosia. Mutta kesälläkin aika vähän tulee semmosia mitään, että kyllä se television katselu jää aika vähälle sitten. Tottumuksesta aamulla sen aukasee, ja kattoo kellon ja semmosta. Mutta ei se enää oo semmonen niinku se on aikasemmin ollu.
Yks hankaluus on tietokoneen käytössä. Kun mulla on salasana, niin mä en osaa sitä yhtä merkkiä laittaa enää. Niin mä en pääse enää sille omalle sivulle. Tytär sanoi, että hän hoitaa sen sitten kyllä varmasti. Että sen verran mä oon unohtanu sitten sen merkin. Kyllä se on neuvottu mulle, että miten se tehään siinä tietokoneella, mutta se nyt on vaan unohtunu. En mä rupee suremaan sitä.
Kiteytys hyvästä arjesta ja asumisesta
Tietysti se, että pysyis jonkunlaisena terveys, ettei tää vanhuus alkais vääntää joka paikkaa, niin että ei pysty liikkumaan.
Palaa hakutuloksiin